N\u00e4en, kuinka h\u00e4nen silm\u00e4ns\u00e4 t\u00e4yttyv\u00e4t kyynelist\u00e4, kun h\u00e4n kertoo, miten paljon h\u00e4n ik\u00e4v\u00f6i lastaan niin\u00e4 viikonloppuina, jolloin h\u00e4nen t\u00e4ytyy olla erossa h\u00e4nest\u00e4. \u201cEn ymm\u00e4rr\u00e4\u2026 olen saanut lapsen, rakastan h\u00e4nt\u00e4, ja silti tapahtuu jotain, joka pakottaa minut olemaan h\u00e4nest\u00e4 erossa.\u201d<\/p>\n\n\n\n
\u201cMin\u00e4 tied\u00e4n, milt\u00e4 sinusta tuntuu\u201d, vastaan h\u00e4nelle. Samalla tied\u00e4n, ett\u00e4 juuri nyt h\u00e4nen on vaikea uskoa, ett\u00e4 kukaan voisi todella ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4, miten surullinen h\u00e4n on. Mutta Jumala, min\u00e4 tied\u00e4n t\u00e4sm\u00e4lleen, kuinka kipe\u00e4\u00e4 se tekee. Tunnustan h\u00e4nelle, ett\u00e4 viel\u00e4 15 vuotta eroni j\u00e4lkeenkin menen lasteni huoneisiin ja nukahdan sinne, kun hengit\u00e4n sis\u00e4\u00e4ni sen viimeisen hetken tuoksua, jonka he j\u00e4ttiv\u00e4t j\u00e4lkeens\u00e4. Vaikka tied\u00e4n, ett\u00e4 he tulevat muutaman p\u00e4iv\u00e4n p\u00e4\u00e4st\u00e4 takaisin is\u00e4lt\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n
En kerro h\u00e4nelle kaikkea. Kuuntelen. Haluan, ett\u00e4 h\u00e4n saa avata syd\u00e4mens\u00e4 ja p\u00e4\u00e4st\u00e4\u00e4 ulos edes v\u00e4h\u00e4n siit\u00e4 kivusta, sill\u00e4 kun sen saa tehd\u00e4, hengitt\u00e4minen helpottuu edes hieman.<\/p>\n\n\n\n
Juttelemme hetken, ja h\u00e4n sanoo vain odottavansa, ett\u00e4 lapsi tulee takaisin. H\u00e4n kertoo t\u00e4ytt\u00e4v\u00e4ns\u00e4 ne p\u00e4iv\u00e4t, jolloin lasta ei ole, ohjelmalla ja tekemisell\u00e4, jotta ik\u00e4v\u00e4 ei tuntuisi niin pahalta.<\/p>\n\n\n\n
En halua valehdella. En halua olla kova. Mutta se on vaikeaa, koska t\u00e4m\u00e4 on kovaa. \u201cT\u00e4m\u00e4 on kipu, josta ei koskaan t\u00e4ysin p\u00e4\u00e4se yli\u201d, sanon h\u00e4nelle, \u201cmutta sen kanssa oppii el\u00e4m\u00e4\u00e4n. Se muuttuu hieman helpommaksi kantaa.\u201d<\/p>\n\n\n\n
En valehdellut. Se on totta. Nyky\u00e4\u00e4n en itke yht\u00e4 paljon, kun haistan lasteni viimeisen hetken heid\u00e4n tyynyiss\u00e4\u00e4n. Joskus istun siell\u00e4 ja hymyilen, kun ajattelen viimeist\u00e4 keskusteluamme, tai mietin, olisinko voinut sanoa jotain paremmin, kun he kertoivat huolistaan.<\/p>\n\n\n\n
Kun yst\u00e4v\u00e4ni l\u00e4hti, aloin ajatella kaikkea uudelleen. Muistan niin hyvin ne hetket, kun min\u00e4 ja lasteni is\u00e4 erosimme. Joka kerta, kun lapset l\u00e4htiv\u00e4t ja halasin heit\u00e4, hymyilin parhaalla hymyll\u00e4ni ja toivoin, ett\u00e4 heill\u00e4 olisi hauskaa is\u00e4ns\u00e4 kanssa \u2013 ja sitten itkin tuntikausia.<\/p>\n\n\n\n
Tunsin jalkojeni heikkenev\u00e4n. Tunsin, ett\u00e4 j\u00e4in paitsi kaikesta siit\u00e4, mille he nauraisivat ja mit\u00e4 he itkiv\u00e4t. Ett\u00e4 en olisi siell\u00e4, jos he kaatuisivat, jos he ik\u00e4v\u00f6isiv\u00e4t minua y\u00f6ll\u00e4. Ett\u00e4 en n\u00e4kisi sit\u00e4 iloa, jonka koira kadulla heiss\u00e4 her\u00e4tt\u00e4isi, kun he haluaisivat vain n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 sen minulle. Ett\u00e4 he tekisiv\u00e4t jotain ensimm\u00e4ist\u00e4 kertaa \u2013 ja min\u00e4 en olisi mukana kokemassa sit\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
T\u00e4ytin my\u00f6s omat viikonloppuni kaikella mahdollisella. Yst\u00e4v\u00e4ni kutsuivat minut sy\u00f6m\u00e4\u00e4n ja y\u00f6kyl\u00e4\u00e4n, ja se oli ihanaa, mutta joskus vaikeinta oli olla heid\u00e4n lastensa kanssa \u2013 eik\u00e4 omieni. Mutta yksin\u00e4isyys oli viel\u00e4 vaikeampaa, joten se oli silti parempi vaihtoehto.<\/p>\n\n\n\n
Monet eroavat, mutta harvat puhuvat siit\u00e4 kivusta, jota tuntee joutuessaan olemaan erossa omista lapsistaan. Min\u00e4 ja lasteni is\u00e4 olimme yht\u00e4 mielt\u00e4 siit\u00e4, ett\u00e4 lasten oli t\u00e4rke\u00e4\u00e4 saada olla meid\u00e4n molempien kanssa. Ett\u00e4 he eiv\u00e4t saisi joutua eroon kummastakaan. Ett\u00e4 heid\u00e4n pit\u00e4isi tuntea itsens\u00e4 rakastetuiksi. Siksi se oli vaikeaa meille molemmille niin\u00e4 hetkin\u00e4, kun lapset olivat toisen vanhemman luona.<\/p>\n\n\n\n
Ne, jotka eiv\u00e4t ole k\u00e4yneet l\u00e4pi avioeroa, eiv\u00e4t aina osaa sanoa oikeita tai lohduttavia sanoja. He haluavat auttaa, ja siksi he voivat sanoa asioita kuten: \u201cVoi, antaisin mit\u00e4 vain saadakseni olla yksin joka toinen viikonloppu\u2026\u201d tai \u201cYrit\u00e4 olla ajattelematta sit\u00e4\u2026\u201d<\/p>\n\n\n\n
Kun eroaa, kaikki muuttuu. Vaikka ei haluaisi. Vaikka ei haluaisi my\u00f6nt\u00e4\u00e4 sit\u00e4. Ihminen muuttuu itsekin \u2013 \u00e4itin\u00e4, yst\u00e4v\u00e4n\u00e4, tytt\u00e4ren\u00e4. Sill\u00e4 kehoon, syd\u00e4meen, ajatuksiin ja uniin tulee pelko, jota ei ennen tuntenut: pelko siit\u00e4, ettei saa el\u00e4\u00e4 lastensa kanssa.<\/p>\n\n\n\n
Kun eroaa, asiat muuttuvat v\u00e4ist\u00e4m\u00e4tt\u00e4 ep\u00e4reiluiksi jollekin. Tulee riitoja. Halutaan eri asioita. On loukkaantunut, surullinen. Jotain menee rikki lopullisesti. Tuntee h\u00e4pe\u00e4\u00e4 ja syyllisyytt\u00e4, joka painaa niin paljon, ett\u00e4 v\u00e4lill\u00e4 on vaikea hengitt\u00e4\u00e4. Kun eroaa, valitsee lapsille sen vaihtoehdon, jota he eiv\u00e4t koskaan toivoisi \u2013 sill\u00e4 lapset haluavat aina, ett\u00e4 vanhemmat ovat yhdess\u00e4. Eron j\u00e4lkeen on vaikea tehd\u00e4 kaikkea oikein. Joku h\u00e4vi\u00e4\u00e4 aina.<\/p>\n\n\n\n
Ajan my\u00f6t\u00e4 oppii hyv\u00e4ksym\u00e4\u00e4n, etteiv\u00e4t lapset ole koko ajan l\u00e4sn\u00e4. Yritt\u00e4\u00e4 tehd\u00e4 parhaansa siit\u00e4, mit\u00e4 on. Lapsetkin oppivat v\u00e4hitellen, ettei kahden kodin v\u00e4lill\u00e4 el\u00e4minen satu yht\u00e4 paljon. He l\u00f6yt\u00e4v\u00e4t omat tapansa selvit\u00e4 ik\u00e4v\u00e4st\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Muistan, ett\u00e4 heti kun sain lapsia, aloin pel\u00e4t\u00e4 sit\u00e4 p\u00e4iv\u00e4\u00e4, jolloin he muuttaisivat pois kotoa\u2026 kuinka absurdilta, turhalta ja hassulta se kuulostaakin. Joten kun sit\u00e4 piti alkaa harjoitella jo silloin, kun he olivat 5-, 3- ja 1\u2011vuotiaita, syd\u00e4meni s\u00e4rkyi.<\/p>\n\n\n\n
Luulen, ett\u00e4 se oli kaksi vuotta eromme j\u00e4lkeen, kun yksi lapsistani alkoi huomata, miten surullinen h\u00e4n oli is\u00e4ns\u00e4 per\u00e4\u00e4n, ja itki lohduttomasti joka ilta ja nukahti tiukasti is\u00e4ns\u00e4 t\u2011paidasta kiinni pit\u00e4en ja sen tuoksua haistaen. Silloin ymm\u00e4rsin, ett\u00e4 meid\u00e4n t\u00e4ytyy opetella olemaan hetkess\u00e4. Nauttia siit\u00e4. Sill\u00e4 surumme ja ilomme n\u00e4kyv\u00e4t silmiss\u00e4mme.<\/p>\n\n\n\n
Aloin tietoisesti yritt\u00e4\u00e4 olla itkem\u00e4tt\u00e4, kun he l\u00e4htiv\u00e4t. Hankin kissan, josta sain pit\u00e4\u00e4 huolta, jota sain halata ja jonka kanssa sain nukkua. Ker\u00e4sin pieni\u00e4 hauskoja muistoja, joille voisin nauraa. Tein asioita, jotka toivat minulle iloa ilman syyllisyytt\u00e4, koska halusin, ett\u00e4 kun lapseni tulevat kotiin, he n\u00e4kev\u00e4t silmiss\u00e4ni ilon \u2013 eiv\u00e4t sit\u00e4, miten surullinen olin ollut.<\/p>\n\n\n\n
Ei ole nopeaa tapaa lievitt\u00e4\u00e4 sit\u00e4 kipua, jota tuntee joutuessaan el\u00e4m\u00e4\u00e4n ilman lapsiaan. Ja nyt, kun olen oppinut k\u00e4sittelem\u00e4\u00e4n sit\u00e4 hieman paremmin, itken joskus eniten siksi, ett\u00e4 pian he muuttavat oikeasti pois\u2026 ja olen menett\u00e4nyt niin paljon heid\u00e4n ajastaan. Mutta en voi muuttaa sit\u00e4. Voin vain toivoa, ett\u00e4 saan viel\u00e4 hetken heid\u00e4n hymyj\u00e4\u00e4n, valituksiaan, riitojamme, keskustelujamme ja salaisuuksiamme. Ja voin jatkaa heid\u00e4n v\u00e4sytt\u00e4mist\u00e4\u00e4n kaikilla videoilla, joita l\u00e4het\u00e4n heille Instagramissa.<\/p>\n\n\n\n
Toivon, ett\u00e4 saan aina olla l\u00e4hell\u00e4 heit\u00e4 silloin, kun he tarvitsevat minua. Toivon, ett\u00e4 he tulevat joskus kotiin ja j\u00e4tt\u00e4v\u00e4t tuoksunsa eri paikkoihin, jotta voin taas kerran nukahtaa siihen tuoksuun \u2013 siihen viimeiseen hetkeen heid\u00e4n kanssaan \u2013 kunnes n\u00e4emme taas.
Paola Dadda<\/p>\n\n\n\n
<\/p>","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Jag ser hur hennes \u00f6gon fylls med t\u00e5rar medan hon ber\u00e4ttar om hur mycket hon saknar sitt barn de helgerna hon m\u00e5ste vara ifr\u00e5n honom. \u201cJag f\u00f6rst\u00e5r inte att jag f\u00e5tt ett barn, jag \u00e4lskar det, n\u00e5got h\u00e4nder och jag blir tvungen att vara ifr\u00e5n honom.\u201d \u201cJag vet hur du k\u00e4nner dig\u201d, svarar jag. Jag […]<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"parent":0,"menu_order":0,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","template":"","meta":{"footnotes":""},"class_list":["post-656","page","type-page","status-publish","hentry"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/www.charlas.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/pages\/656","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/www.charlas.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/pages"}],"about":[{"href":"https:\/\/www.charlas.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/types\/page"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.charlas.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.charlas.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=656"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/www.charlas.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/pages\/656\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":658,"href":"https:\/\/www.charlas.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/pages\/656\/revisions\/658"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/www.charlas.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=656"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}